maanantai 31. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivät 30 & 31: Miten Disney on vaikuttanut elämääsi & Suosikkilopetuksesi

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan siitä, miten Disney on vaikuttanut elämääni sekä suosikkilopetuksestani.

30: Miten Disney on vaikuttanut elämääsi?

Kuten varmaan monella ikäiselläni, Disneyn elokuvat kuuluivat omalla kohdallani kiinteänä osana lapsuuteen. Ollessani pieni 101 Dalmatialaista oli kovin leffa ikinä, ja olenkin jo kertonut että Hiidenpata jätti ikuiset traumat mieleeni. Meillä oli kotona myös paljon Disney-aiheista tavaraa, figuureja, pehmoleluja ja astioita. Pelasimme myös pikkuveljen kanssa Disney-aiheisia tietokonepelejä. Kuuluimme Disney-aiheiseen Lasten omaan kirjakerhoon, ja meillä oli lukuisia kerhosta hankittuja kirjoja. Rehellisesti sanottuna minun olisi vaikea kuvitella lapsuuttani ilman Disneyn hahmoja ja elokuvia, vaikka itse asiassa varsinaisia klassikoita meillä ei ollutkaan kovin montaa. Lapsena tutuimmaksi tulivat perinteiset prinsessaelokuvat, eli Lumikki, Tuhkimo ja Ruusunen, sekä Aristokatit ja Topi ja Tessu. 90-luvun klassikoista meillä oli ainoastaan Leijonakuningas ja Bernand ja Bianca Australiassa.

Disney ei ole myöskään koskaan tainnut edes kunnolla poistua elämästäni. Kun elokuvien katselu jäi teini-ikäisenä vähän vähemmälle, niin tapasin tuijotella Disney Channelin ohjelmia, ja myöhemmin lukiossa aktiivinen animaatioelokuvaharrastus palasi taas. En tietenkään ole aina ollut järkevä, esimerkiksi muutama vuosi sitte minulle avautui mahdollisuus käydä Pariisin Disneylandissa enkä mokoma mennyt!

Mutta se merkitys elämässäni? Enpä oikeastaan tiedä. Ensimmäinen asia, mihin sanoisin Disneyn itsessäni vaikuttaneen, on estetiikantaju. Arvostan suunnattomasti länsimaista animaatiota ja Disney on antanut tälle kasvot. Lisäksi olen viettänyt Disneyn kanssa monta mukavaa hetkeä, itseasiassa kiinnostus animaatioon on asia joka yhdistää minut erääseen ystävääni, jonka kanssa olemme muuten aika erilaisia. Se on myös puheenaihe, joka harvoin jättää ihmisiä kylmäksi: me kun kuitenkin olemme Disney-sukupolvi. Ehkä voisin myös kliseisesti sanoa, että Disney on myös valanut uskoa unelmiin.

Jos minulle ikinä siunaantuu lapsia, niin haluan ehdottomasti tarjota lapsilleni myös mahdollisuuden kasvaa yhdessä Disneyn kanssa. Ehkä siinä on lopulta Disneyn suurin merkitys: se onnistuu tarjoamaan tuttua taikaa yhä uusille sukupolville.

31: Suosikkilopetukseksi


Loppuun vielä vähän juttua lopetuksista. Kerrottakoon tähän vielä sellainen asia itsestäni, että minulla on fiksaatio katkeransuloisiin lopetuksiin. Kirjoitan paljon omiakin tarinoita ja niillekin on tyypillistä päättyä haikeuteen ja suruun. Vaikka onnellinen loppu on yksi Disneyn tavaramerkeistä enkä ollenkaan soisi heidän luopuvan tästä perinteestä, niin sanoisin silti että haikeat lopetukset ovat eniten mieleeni.



Ehkä eniten minuun vetoaa Topin ja Tessun lopetus. Elokuva on muutenkin höystetty kiinnostavalla draamallaa. ja lopetus kruunaa mielestäni kaiken. Lopussahan Topi joutuu karhun ahdistelemaksi, ja Tessu ja Aatu Remunen pelastavat hänet. Aatu kuitenkin tähtää aseensa Topiin, mutta Tessu asettuu puolustamaan häntä, vanhan ystävyyden merkiksi. Tämän jälkeen ystävysten tiet eroavat lopullisesti, kuten katsoja hyvin ymmärtää vaikka sitä ei ääneen sanota. Loppu ei suoranaisesti ole onneton, sillä sekä Topi ja Tessu ovat löytäneet omat paikkansa elämässään, mutta haikeutta siinä on vaikka muille jakaa. Tarinalla tuntuu olevan syvällinen opetuskin: vaikka elämä olisi johdatellut ystävykset erilleen, niin silti toista voi yhä kunnioittaa ja hyviä muistoja vaalia.

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 29: Hetki, jonka haluaisit kokea itse

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan hetkestä, jonka haluaisin kokea itse. 

Chilliä.
Onpas vaikea kysymys :D Olen niin simppeli tyyppi etteivät Disney-sankarien hurjat seikkailut olisi kyllä omaan makuuni ollenkaan. Itse tykkään enemmän kelliä ja elää mukavaa elämää ilman suurempia huolia, henkiä salpaavien jännitysmomenttejen sijasta. Haluan tuntea itseni hyväksytyksi ja haluan tehdä hyvää muille. Ehkäpä minulle sopivin hetki olisi Viidakkokirjan "Karhun elämää" -laulu jossa Baloo esittelee Mowglille oman elämänsä mukavuutta :D Koko jutun pointtihan on, että Baloon elämä on niin rentoa, ettei sitä muuta edes voikaan kaivata. Baloon flegmaattisuus ja velvotteiden välttely ei ehkä ole aivan ominta minua, mutta voi että jos tuolla tavoin saisi elämäänsä elää! Olisi ainakin kiva tietää, miltä sellainen täydellinen huolettomuus tuntuu.



perjantai 28. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 28: Pidätkö enemmän perinteisestä animaatiosta vai Pixarista?

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan siitä, pidänkö enemmän 2D-animaatiosta vai Pixarista. 

En tiedä kuka tämän kysymyksen on keksinyt, mutta kovin fiksu se ei ole :D Siis siinä mielessä, että Disney on jo yli 10 vuoden ajan tehnyt tietokoneanimaatiota, eli CGI ei ole edes Disney-yhtiön mittakaavassa vain Pixarin heiniä. Vai tarkoittaako kysyjä eroa Pixarin ja Disneyn elokuvien välillä, jotka ovat tyylillisesti varsin erilaisia? Kysymyksessä tehty jako on varsin omituinen.

Oli haasteen tekijän kysymys kumpi näistä kahdesta tahansa, mielestäni siihen vastaaminen ei ole helppoa. Esimerkiksi yhtiöinä Disneyn ja Pixarin vertailu ei ole mielestäni järkevää, koska kummatkin pyrkivät yleensä tyylillään varsin erilaiseen lopputulokseen, vaikka toki pientä astumista toisen tontille onkin tapahtunut. Pixarin tyyli on luovempaa ja kokeilevampaa, Disneyllä taas "perinteiden taakka" painaa enemmän ja yhtiö päätyy hieman konservatiivisempiin lopputuloksiin. Disneyn elokuvat vetoavat minuun yleensä enemmän, mutta pidän kovasti Pixarin tavasta luoda vahvoja ja toimivia tarinankaaria elokuviinsa.

Jos sitten mietimme vedenjakoa CGI-aniimation ja 2D-animaation välillä, olen sitä mieltä että kummallakin on puolensa. CGI:llä pystytään luomaan maisemia ja yksityiskohtia, joita 2D-elokuvissa olisi aivan liian kallista luoda. Esimerkiksi WALL-E:n avaruusmaisemat tai Frozenin luminen maailma menettäisivät paljon, jos sama yritettäisiin toisintaa 2D-tekniikalla. Toisaalta 2D-tekniikassa on ehdottomasti oma viehätyksensä ja toivon ettei Disney ole siitä jälleen kerran luopumassa! Erityisesti ennen 90-lukua tehdyissä piirretyissä on ihastuttavan nostalginen fiilis, joka henkii animaation tyylistä. CGI:ssä joskus voi alkaa tuntua, että efekteillä kikkaillaan liikaa, kun taas tietty "maanläheisyys" on pakko pitää mielessä 2D-animaatiota tehdessä. En kuitenkaan kuulu niihin, joista perinteinen animaatio on auttamattomasti CGI-tekniikkaa parempaa, vaan kummassakin voidaan onnistua ja mennä pieleen. Jos mietin omia suosikkianimaatioitani, kumpikin tyylilaji on selvästi edustettuna. En siis nosta yhtä toisen edelle, vaan kehotan Disneytä ja muitakin animaatioyhtiöitä: tehkää monenlaisia ja rohkeasti kokeilevia elokuvia!


torstai 27. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 27: Hahmo, joka muistuttaa eniten itseäsi

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan hahmosta, joka muistuttaa eniten itseäni. 

Suosikkisankaritar-päivänä puhuinkin jo Tarzan-elokuvan Janesta, jossa on mielestäni jonkin verran yhteistä omaan personaani. Onkin tietysti niin, että tuskin ihan täysin itseään muistuttavaa hahmoa on olemassakaan, me ihmisethän olemme niin monimutkaisia. Mutta omalla kohdallani varsinkin jotkut kohtaukset ovat sellaisia, joissa hahmon tuntemuksiin voi hyvin elävästi samaistua.


Ehkä vahvin tällainen samaistumiskokemus minulle tuli Notre Damen Kellonsoittajan kohtauksessa, jossa Quasimodo tajuaa, että Esmeralda on rakastunut Phoebukseen. Hänen pettymyksensä ja katkeruutensa on hyvin aidonmukaista, ei melodramaattista tai yliampuvaa vaan julman musertavaa. Quasimodossa koen eniten samankaltaisuutta siihen uskomukseen, etteivät asiat voi kääntyä paremmaksi vaan ihmisen on totuttava siihen osaan mikä hänelle on annettu. Kun Quasimodo alkaa kerran uskomaan että hänelläkin voisi olla rakkausonnea, hänet pudotetaan pilvilinnoista aika äkkiä. Harva Disneyn elokuva kuvaa tosielämän raadollisuutta tällä tavalla, ja se tekee tästä kohtauksesta merkittävän ja Quasimodosta helposti samaistuttavan.


Toinen hahmo jonka koen muistuttavan hieman itseäni on Nalle Puhin Ihaa. Ihaan koko olemassaolo on tietynlaisen melankolisuuden sävyttämä, onhan hän pesunkestävä pessimisti. Vaikka itsekin toivoisin olevani iloa levittämä ja positiivinen persoona, niin usein löydän itseni huolehtimasta ja murehtimasta ties mistäkin asiasta. Lisäksi koen omakseni jonkinlaisen tietyn surumielisyyden, elämästä jäljelle jäävän haikeuden. Disneyn hahmoista juuri Ihaa tuntuu symboloivan tällaista hieman "romanttistakin" surumielisyyttä ilman vihaa tai kyynisyyttä. Ja toisaalta, Ihaan pessimisminhän toisena puolena esitetään jatkuvasti se, että hän tyytyy aina vähään ja arvostaa elämän pieniä iloja. Tällaisena näen paljolti itsenikin.

Huh, tuliko tässä esiteltyä nyt vähän liikaa huonoja puolia itsestäni...? :D

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 26: Surullisin kohtaus.

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan surullisimmasta kohtauksesta. 

Minuun vetoavat kovasti perheestä kertovat tarinat, ja siksi olenkin iloinen että perhekeskeisyys on ollut selvässä nousevassa kurssissa Disneyn elokuvissa. Kaikista sydäntä särkevimmät kohdat taitavatkin omalla kohdallani liittyä jollain tavalla perhesuhteisiin: Mufasan kuolema, "Baby Mine" -laulu, Topin ja Hilman hyvästit... Perhe on monille todella tärkeä asia, ja Disneyn elokuvissa sen merkitystä on usein tutkiskeltu monellakin eri tavalla.

Lilo & Stitch on mielestäni yksi Disneyn syvällisimpiä elokuvia erityisenä siinä mielessä, että vaikka monet Disneyn päähenkilöistä ovat orpoja ja kärsivät yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta, niin Lilon hahmossa on kaikista vahviten tuotu esiin se, miten nämä asiat voivat vaikuttaa ihmiseen: häiriökäyttäytymisenä ja masentuneisuutena. Elokuvan alussa Lilo kärsii yksinäisyydestä ja toivoo itselleen edes yhtä ystävää. Myös avaruuskoe Stitch on yksinäinen: Lilon tapaaminen laukaisee hänessä suuren eksistentiaalisen kriisin. Lilon ja Stitchin ystävyys on kuvattu molemminpuolisesti eheyttävänä, mutta matka tähän on pitkä eikä kovin helppo.


Itselleni on jäänyt mieleen kohta, jossa Stitch suunnittelee karkaavansa Lilon luota, ja tämä toteaa lakonisesti, että Stitch voi lähteä, jos haluaa. Lilo kuitenkin lisää, että tulee muistamaan hänet, koska muistaa kaikki jotka ovat lähteneet. Katsojalla ei liene epäilystäkään siitä, etteikö Lilo tässä tilanteessa ajattelisi kuolleita vanhempiaan, joiden muisto on elokuvassa jatkuvasti läsnä. Kohtauksessa on vaikuttavaa juuri se vähäeleisyys: Lilo ja Stitch teeskentelevät kumpikin välinpitämätöntä, vaikka todellisuudessa ero raastaa heitä suunnattomasti sisältäpäin. Tätä vahvistaa edelleen Stitchin mukaansa ottama Ruma Ankanpoikanen -kirja, jonka teemoja ovat olennaisesti ulkopuolisuus ja yhteenkuuluvuus. Kohtaukseen ei liity suurta dramaattisuutta, vaan sen surullisuus on juuri siinä pienieleisyydessä ja hahmojen alla kytevistä jännitteistä, jotka katsojalle ovat elokuvan edetessä selvinneet. Disneytä koskettavimmillaan!

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 25: Hauskin kohtaus

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan hauskimmasta kohtauksesta.

Onkin varmaan tullut tämän Disney-kuukauden aikana jo selväksi, että Disneyn huumori uppoo minuun ja pidän kovasti monista Disneyn elokuvista jossa huumorille on annettu vähän suurempi rooli, kuten Keisarin uudet kuviot tai Herkules. Varhaisissa Disneyn elokuvissa lyhärimäinen tilannekomiikka sai vähän turhan paljon tilaa, mutta uudemmissa klassikoissa huumorista on tullut vähän "oivaltavampaa", jos näin voi sanoa. Vaikka sinänsä minulla ei ole mitään popkulttuuriviittauksia vastaan, niin olen iloinen ettei Disney toistaiseksi ole lähtenyt sille tielle. Ne eivät vain kuulu studion tyyliin.

Hauskinta kohtaa on kyllä aika vaikea päättää, koska niitä on niin monta! Yksi joka ei koskaan lakkaa huvittamasta minua on kohtaus, jossa Herkules tapaa Megaran ensimmäistä kertaa halutessaan pelastaa tämän Nessus-kentaurin kynsistä. Ensinnäkin Herkuleksen ja Nessuksen kohtaaminen on ihan kullanarvoinen: Herkules yrittää mahtipointisesti puhutella tätä korstoa, mutta päätyy epäröimään, onko tämä salskea kaveri mies vai nainen. Nessusta ei Herkules voisi oikein vähempää kiinnostaa, ja Megara vain toivoisi että kumpikin herrasmies lähtisi lätkimään. Herkuleksen opettaja Philkin on hätää kärsimässä, kun Herkules syöksyi pelastusreissulle ilman sen suurempia ajattelematta. Tilanteen komiikka muodostuu Herkuleksen mahtipointisesta epävarmuudesta ja muiden hahmojen lakonisesta suhtautumisesta häneen. Herkuleksen hahmoon liittyvä huumori tulee useinkin siitä, että hän yrittää aina niin kovasti muttei aina ole ihan valmis niihin haasteisiin, mihin ryhtyy... Tämä tekee hänestä ihastuttavan inhimillisen höpsön.

Äh, tätä kohtausta ei löydy tuubista millään kielellä :I Pahoittelut!


maanantai 24. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 24: Paras pahislaulu

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan parhaasta pahislaulusta.

Suosikkejani pahislauluista ovat olleet sellaiset, joilla on selkeästi juonta eteenpäin vievä rooli. Näitä ovat Disneyn elokuvissa yleensä olleet laulut, joissa pahis yrittää suostutella päähenkilöä diiliin kanssaan. Tällainen on myös Pienen Merenneidon Onnettomat Sielut, jossa merennoita Ursula kertoo Arielille kuka oikein on naisiaan ja yrittää saada tätä samalla suostumaan solmimaan sopimuken kanssaan. Ursula ei varsinaisesti kaunistele tekojaan, vaikka väittääkin tarkoitusperiensä olevan hyvät: ne, jotka eivät pysty pitämään sopimusta, auttamatta kärsivät. Hän onkin yksi mielenkiintoisimpia Disney-pahiksia siinä mielessä, että hän ei luonteellisesti anna ymmärtää olevansa mitään muuta kuin on, vaikka salaakin tarkoitusperänsä ja naamioi ne auttamisen haluksi.



Onnettomat Sielut on muutenkin kaikin puolin ihastuttava kipale. Biisihän alkaa varsin koruttoman lauluvoittoisesti, mutta yltyy hiljalleen mahtipointisemmaksi. Laulukin muuttuuu pehmeästä yhä intensiivisemmäksi loppua kohti, kunnes päättyy mahtavaan Ursulan loitsuun. Videossa on kiinnostavaa violetin, vaaleanpunaisen ja vihreän käyttö tehosteväreinä tummaa taustaa vasten, sekä tietenkin Ursulan sulavat ruumiinliikkeet ;) Animaattoreilla on selvästi ollut hauskaa! Kohtauksessa onkin mielestäni hyvin tasapainoiltu synkkyyden ja kepeyden välillä, Ursula ei selvästikään ole mikään pikkutekijä taikarintamalla mutta hänestä ei vielä tässä vaiheessa tehdä totaalisen uhkaavaa pahista. Tämä myös jättää katsojan kahden vaiheille siitä, syyttääkö Arielia hyväuskoisuudesta vai ei, Todella hyvin toteutettu kohtaus!


sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 23: Paras rakkauslaulu

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan parhaasta rakkauslaulusta. 

Olenkin jo aiemmin maininnut, etteivät yltiöromanttiset kohtaukset vetoa minuun. Toisaalta mielestäni monet Disneyn rakkauslauluista eivät ole kovin "ällöromanttisia", vaan päin vastoin usein varsin mielenkiintoisia ja oivaltaviakin, uusimman Frozenin tapauksessa jopa raadollisia. Siksipä monia kuunteleekin mielellään, kun kyseessä ei ole pelkkää lässytystä.

Valitsemani biisi on kuitenkin hyvinkin klassinen ja nousee varmasti kärkipäähän monellakin rakkauslaulu-listalla. En ole haasteeni aikana toistaiseksi vielä maininnut Kaunotarta ja Hirviötä, joka saattaa jostakusta tuntua omituiselta, sillä ymmärrykseni mukaan monet pitävät elokuvaa Disneyn parhaimpana. Minun suhtautumiseni Kaunottareen ja Hirviöön on hyvin vaikea. Olen nähnyt elokuvan vain kerran, mutta sitä ennen sain monet kerrat kuulla valtavaa hypetystä elokuvaan liittyen. Arvatenkin odotukseni nousivat vähän turhan korkealle. Kun sitten lopulta näin elokuvan, ei se vastannutkaan niitä huikeita ennakko-odotuksia, mitä olin sille asettanut. Vaikka en pitänyt elokuvaa missään nimessä huonona, sen hohdokkuus ei ole toistaiseksi avautunut minulle eikä minun ole huvittanut katsoa sitä uudelleen.


Mutta musiikki on elokuvassa samanlaista kuin halki koko 90-luvun: aivan mahtavaa ja mieleenpainuvaa. Ja lempirakkauslaulukseni olen nostanut biisin Tyttö sekä hän (englanniksihan kappale kantaa samaa nimeä kuin elokuvakin, Beauty and the Beast). Kappaleen rauhallinen tunnelma ja piano- ja jousivoittoinen säestys ovat miellyttävää kuunneltavaa, ja selkeä poljento kuuluu tanssikohtaukseen. Biisi pyörii rennon tasaisena mutta ei kuitenkaan muutu yksitoikkoiseksi. Tämän kappaleen kohdalla täytyy kyllä sanoa, että englanninkieliset sanat voittavat suomenkieliset, mutta suomeksi dubattuakin kuuntelee mielellään Anneli Saariston upean tulkinnan vuoksi.

Disneyn prinsessoista Tuhkimo ja Prinsessa Ruusunen muistetaan ikonisista tanssikohtauksistaan, ja Belle liittyy tähän prinsessajatkumoon koko studion historian hienoimmassa tanssissa. Tuhkimossa tanssi on juonen elementti, ja Ruususessa tanssikohtauksen tarkoitus on lähinnä toimia viimeisenä silauksena elokuvassa, mutta Bellen ja Hirviön tanssi on oikeasti tärkeä kohtaus heidän hahmonkehityksessään. Tanssihan on ikivanha kanssakäynnin ja seurustelun muoto, ja tässä kohtauksessa se tuntuu korostuvan hyvin. Toisaalta lauluun liittyy myös ironiaa, sillä Hirviön ja Bellen kohtaamiseen liittyy myös laskelmointia Hirviöiden palvelijoiden ja tämän itsensäkin kohdalta. Kohtaus on yksi elokuvan avainkohdista, ja senkin vuoksi hempeä Tyttö sekä hän tuntuu sopivan tunnelmaan: se on ikään kuin tyyntä myrskyn edellä.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 22: Suosikkielokuvasi Pixarilta

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkielokuvastani Pixarilta. 
 
Minun perheeni ei varsinaisesti ollut Disney-perhe, vaan me olimme Pixar-perhe. En koskaan käynyt katsomassa Disneyn elokuvia elokuvateatterissa lapsena, mutta Pixarin leffoja tuli nähtyä useampikin. Parhaiten mieleeni on jäänyt Toy Story 2, ja koska monet näkemistäni Pixarin elokuvista ovat olleet varsin tasalaatuisesti hyviä, nostaisin Toy Story 2:sen ykköspallille juuri nostalgia-arvonsa vuoksi.


Kuten mainitsin jo edellisessä postauksessa, Toy Story-elokuvat ovat malliesimerkki hyvin toteutetusta elokuvajatkumosta. Erityisesti päähahmot Woody ja Buzz saavat tasaisesti hahmokehitystä koko elokuvansarjan ajan, ja sen sijaan että elokuvissa olisi vain pyritty toistamaan edellisten asetelmia, on jokaiseen kehitelty mielenkiintoinen uusi tilanne hahmojen kohdattavaksi. Toy Story 2:sen konflikti on ehkä kaikkein kinnostavin, sillä Woody joutuu selvästi pohtimaan, mikä vaihtoehto ja suunta hänen elämälleen on oikea (jotain, mikä meille kaikille tulee jossain vaiheessa vastaan). Muut ensimmäisestä elokuvasta tutut hahmot ovat hyvin mukana kuvioissa ja lisäksi Jessie ja Napakymppi ovat hyvät lisät hahmokaartiin. Siltikin lempihahmoni elokuvasta taitaa olla paha keisari Zurg. Tämä johtuu ehkä osin siitä, että yksi äitini minulle antamista lempinimistä on Zurg, ihan juurikin tämän pahan lelukeisarin mukaan :P Ylipäätäänkin hahmon lyhyt esiintyminen elokuvassa on pelkkää mahtavuutta.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 21: Paras jatko-osa

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan parhaasta jatko-osasta. 

Koen henkilökohtaisesti jatko-osista keskustelemisen vaikeaksi, ja ne kuohuttavat usein tunteita. En ole todellakaan nähnyt kaikkia jatko-osia, ja ne jotka olen, niin ovat olleet varsin vaihtelevia laadultaan. Disneyn klassikoihinhan luetaan kaksi jatko-osaa, Bernand ja Bianca Australiassa sekä Nalle Puhin elokuva. Muut jatko-osat on tuotettu muualla kuin päästudiolla ja suunnattu pääasiassa dvd-levitykseen.

Jatko-osien suurinpana ongelmana pitäisin sitä, että niiden tekemiseen käytetään niin vähän resursseja, että lopputulos ei toimi. Esimerkiksi idealtaan ihan hyvissä jatko-osissa saattaa olla käsikirjoittajan tekemiä typeriä valintoja, ärsyttäviä lauluja tai ensimmäisten elokuvien hahmojen kehitys on viety ihan ties minne sattuu. Toisaalta mielestäni Pixarin Toy Story-elokuvat ja Monsterit Yliopisto ovat esimerkkejä siitä, miten kunnollisilla resursseilla jatko-osista saadaan sellaisia, että ne oikeasti tukevat alkuperäistä elokuvaa ja laajentavat sen maailmaa juuri oikealla tavalla. (Koska olen pääasiallisesti rajannut vastaukseni Disneyn klassikoihin, en aio tähänkään nostaa Pixar-elokuvia, vaikka Disney yhtiönä omistaakin studion.)


Nalle Puh on varmasti yksi Disneyn menestyneimpiä ja laajimmille levinneitä tuoteperheitä, ja alkuperäinen Puh-leffa voittaakin kevyesti muut klassikot jatko-osien määrässä. Taitaapa jatko-osa löytyä ihan jokaiselle sormelle! Nalle Puhin maailmahan on sinänsä ideaali jatko-osien kehittelyyn, sillä se on hyvin staattinen eikä hahmonkehitys ole kovin tärkeässä osassa kerrontaa. Vaikka vain yksi Puh-jatkis on päässyt klassikkosarjaan, on silti kolme muutakin elokuvaa päässeet teatterilevitykseen, joka on sinänsä varsin hyvä meriitti jatko-osalta. Teatterilevitys tarkoittaa aina isompaa budjettia, ja se on iso tekijä siinä, miksi tähän nostamani leffa onkin hyvin onnistunut paketti.

Nasun Suuri Elokuva on mielestäni aivan mahdottoman suloinen elokuva. Siinä on toisaalta selkeä juoni, mutta toisaalta se palaa alkuperäisen Nalle Puhin episodimaisuuteen näyttämällä useamman "takaumakohtauksen". Nämä kaksi ominaisuutta on yhdistetty varsin toimivasti, sillä vaikka kehyskertomuksen käyttö lyhyempien episodien ohella ei toimisi joissain muissa elokuvissa, niin Nalle Puhiin se istuu oikein hyvin. Tarina fokusoituu Nasun hahmoon, joka kohtaa kriisin jäätyään ulkopuoliseksi ja tuntee itsensä tarpeettomaksi muiden rinnalla. Hänen ystävänsä joutuvat osoittamaan, ettei tämä ole tietenkään ole totta. Fokus on elokuvan nimen  mukaisesti Nasussa, mutta tässä on löydetty hyvä tasapaino: Nasu on pääosassa takaumakohtauksissa, mutta kehyskertomuksessa hän on varsin passiivinen hahmo. Näin elokuva ei pyöri liikaa yhden hahmon ympärillä.

Vaikka uudemmat Puhit eivät enää visuaalisesti tavoita alkuperäisen elokuvan viehättävää rosoisuutta, niin jatko-osaksi Nasun Suuren Elokuvan animaatio on sujuvaa ja varsin ilmeikästäkin. Lisäksi elokuvassa kuultavat Carly Simonin laulut ovat valloittavia ja istuvat hyvin elokuvan lämpimään ja vähän söpösteleväänkin maailmaan. On ymmärrettävää, että monille aikuiskatsojille Puhin maailma on liian naiivi ja pehmoinen, mutta omassa sydämessäni on aina paikka Puolen hehtaarin metsälle.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 20: Suosikkisoundtrackisi

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkisoundtrackistani.

En ole kuunnellut kovin monen Disney-leffan soundtrackia kokonaisuudessaan, vaikka kiinnostusta kovasti olisi. Kuitenkin tänään haluan nostaa esille Prinsessa Ruususen soundtrackin, joka on paljolti poikkeuslaatuinen moniin muihin Disney-klassikoihin verrattuna. Elokuvassa käytetty sävellys on nimittäin paljon vanhempi kuin itse elokuvaa, sillä koko soundtrack on käytännössä katsoen sovitus Pjotr Tsaikovskin samannimisestä baletista. Baleteille tehty musiikki on monesti hyvinkin narratiivista, mutta sen tunnelma on kuitenkin omasta mielestäni varsin erilainen kuin tyypillisessä elokuvamusiikissa. Tämä tekee Ruususen musiikista erityisen kiinnostavaa.

Taustamusiikki onkin Ruususessa mielestäni aivan eri tavalla mukana kuin muissa Disneyn elokuvissa. Se on enemmän "irrallaan" itse elokuvasta, koska sitä ei ole sävelletty elokuvaa varten (vaikka toki musiikki on ollut selkeästi läsnä elokuvan kaikissa tekovaiheissa). Taustalla kulkevan musiikin ikään kuin tiedostaa koko ajan. Tämä ei kuitenkaan ole huono asia, vaan päin vastoin on mukavaa, ettei taustamusiikki sulaudu täysin osaksi elokuvaa, vaan sen kertomaa sanomaa tulee kuunnelleeksi visuaalisen osan ohella. Prinsessa Ruususen musiikki onkin hyvin ilmaisuvoimaisa, eikä ole yhtään ihme että Tsaikovskin sävellykset ovat säilyttäneet suosionsa tähänkin päivään asti.


Elokuvan laulut ovat myöskin varsin erityislaatuisia: ne on myös sovitettu baletista ja suurin osa on kuoron laulamia. Elokuvassa on melkeinpä ainoastaan yksi varsinainen "laulukohtaus" (ikoninen "Sut unessa kerran kohtasin"), muut "laulut" tuntuvat olevan enemmän osa taustamusiikkia eikä niitä korosteta samalla tavalla kuin Disneyn uudemmissa musikaalielokuvissa.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 19: Suosikkikohtauksesi

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkikohtauksestani. 

Yksi Disney-kohtaus nousee minun mielessäni ehdottomasti ylitse muiden. Olen aivan vakuuttunut siitä, ettei kyseinen yhtiö tule enää koskaan tekemään kohtausta, joka on yhtä henkeäsalpaavan kaunis kuin tämä lempparini, joka huikeudessaan saa yksinkertaisesti haukkomaan henkeä. Minulle tämä kohtaus on Disneyn taikaa aidoimmillaan. Kyseessä on Leijonakuninkaan kohtaus, jossa Mufasan haamu ilmestyy Simballe ja kehottaa tätä kysymään itseltään, kuka hän on. Itselleni on myös olennaista, että katson tämän pätkän nimenomaan suomeksi, englanniksi kyseinessä kohtauksessa ei vain ole samanlaista "taikaa" kuin suomenkielisessä. Kyse on arvatenkin puhtaasti tottumisesta.

En oikein edes osaa selittää, miksi kohtaus on niin hieno. Ehkä se on vain Mufasan kumeana kaikuva ääni kun hän moittii Simbaa tämän tekosista ja siihen vertautuva Simban kasvoilta näkyvä suunnaton kaipuu. Simban ja Mufasan kohtaamisessa on jotain mystistä, sillä on vaikea sanoa, minkälainen on tunnelma on. Surullinen? Toiveikas? Pettynyt? Kohtaus tapahtuu yöaikaan ja sen tumma mutta samalla rauhoittavan sininen värimaailma lisää kohtauksen vaikuttaavuutta. Myös taustalla soiva musiikki on ehdottomasti paras osuus koko Leijonakuninkaan soundtrackista.


En tiedä. Tämä kohtaus vaan saa kylmät väreet kulkemaan selkärangassa.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 18: Suosikkipahiksesi

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkipahiksestani.

Pahikset ovat ihania! Disneyltä löytyy pahiksia moneen lähtöön: absoluuttisen pahoja julmureita, kieroilevia kylänmiehiä ja pehmeän vinksahtaneita antipahiksia. Pahiksilta ei usein vaadita samanlaista hahmokehitystä kuin päähahmoilta: tärkeämpää on uskottavuus ja hyytävyys.

Omaksi lempipahikseksi nimeäisin lopulta, pitkällisen mietinnän jälkeen, Leijonakuninkaan Scarin. Ensinnäkin hänellä on pahikseksi aika paljon taustaa: hän on hallitsevan kuninkaan Mufasan pikkuveli ja juonittelee saadakseen tämän paikan itselleen. Lisäksi hän ei myöskään ole mikään turha säätäjä, vaan hänellä on oma hyeenojen armeija, jota hän "Kruunun saan" -laulun aikana komentaa kuin mikäkin sotapäällikkö. Hyeenat eivät ole vain aivottomia Scarin seuraajia, vaan heille on sopimuksesta etua, sillä Scar lupaa pitää huolta hyeenojen ruokapuolesta jos he auttavat häntä valloittamaan Jylhämaan. Jo nämä ominaisuudt tekevät Scarista huomattavasti realistisemman pahiksen kuin monesta muusta Disneyn kelmistä, sillä hänellä on motiivi ja myöskin oikeasti omaa valtaa.


Scarissa karmaisee hänen puhdas häikäilemättömyytensä: hän murhaa veljensä kylmäverisesti, vierittää syyt lapsen niskoille ja yrittää tappaa vielä hänetkin. Kaiken jälkeen hän teeskentelee olevansa murheissaan sukulaistensa kuolemasta. Scarin tapa teeskenelleä katuvaa nousee elokuvassa esille useamman kerran, ja se tekee hänestä kiinnostavan manipulatiivisen kaverin. Lopussa hän on valmis kääntämään selkänsä liittolaisilleenkin, ja saa siksi varsin raadollisen lopun näiden kynsissä. Hänessä ei tunnu olevan mitään hyvää. Jatko-osassa Scarin taustaa avataan vielä lisää, mutta itse en henkilökohtaisesti koskaan innostunut Leijonakuningas II -elokuvan uudesta juonikuviosta, jossa Scarilla oli oma lauma jossain. Se ei mielestäni edes sovi ykkösen jatkumoon.


Lopuksi annan vielä kunniamaininnan toiselle pahikselle. Kun olin kuuden vanha, katsoin ekaa kertaa Hiidenpadan. Tai no, osan siitä, nimittäin Hornansarvi oli minusta niin pelottava etten kestänyt katsoa leffaa loppuun. Tuo sarvipäinen kammotus traumatisoi minut useamman vuoden ajaksi! Vaikka Hornansarvi ei olekaan mikään lempipahikseni, niin hän saakoon pelottavimman pahiksen kunniamaininnan. Lisäksi katsoin Hiidenpadan ensimmäistä kertaa vaarini kanssa joka siirtyi ajasta ikuisuuteen aika lailla tasan vuosi sitten, ja näin ollen Hornansarvi muistuttaa minua jollain kierolla tavalla myös hänestä :D


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 17: Suosikkiparisi

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkiparistani.

Tulin jossain vaiheessa haastetta tehdessäni huomanneeksi, että olen rajoittanut tähänastiset vastaukseni hyvin paljolti Disneyn klassikoiksi laskettaviin animaatioelokuviin. Kuten hyvin tiedämme, Disneyn tuotanto ei suinkaan rajoitu vain näihin: yhtiö tuottaa myös näyteltyjä elokuvia, tv-sarjoja sun muuta. Oma televisionkatseluni rajoittuu noin muutenkin hyvin pitkälti animaatioleffoihin, joten siksi tänne tehdyt valinnat klassikoiden piiristä ovat tuntuneet luonnollisilta.

Tällä kertaa otan kuitenkin esiin parivaljakonn elokuvakaanonin ulkopuolelta. Rehellisesti sanottuna Disney-elokuvien parit eivät ole kovinkaan usein säväyttäneet minua. Varsinkin vanhemmissa klassikoissa romanttiset suhteet saavat varsin vähän syvennystä, ja 90-luvulle asti pelattiin paljon "rakkautta ensisilmäyksellä" -tropella. Vasta aivan viime vuosina on Disney omasta mielestäni saanut jonkinlaista mehevyyttä rakkaussuhteisiin, ja esimerkiksi Tiana&Naveen, Fixari-Felix&Calhoun sekä Anna&Kristoff ovat jo hellyyttäneet minunkin kovaa sydäntäni. Pääasiallisesti olen kuitenkin sitä mieltä, että animaatioelokuvan mitta ei ole kaikista otollisin rakkaussuhteen kehittämiselle, ellei sitten koko elokuvan juoni ole omistettu sille (mikä ei Disneyllä useinkaan ole asanlaita). Tv-sarja sen sijaan on paljon otollisempi suhteen kehitykselle. Siksipä puhumme tänään sellaisesta.


Katselin paljon Kim Possible -sarjaa silloin, kun Disney Channel vielä näkyi taloudessamme. Sarja oli mielestäni oivallisesti toteutettu: hauska, jännittävä ja ihan hyvin animoitukin. Sarjassa päähenkilöinä ovat nimikkohenkilö Kim Possible ja hänen paras ystävänsä Ron Stoppable, jotka lukion käynnin ohella pelastavat maailmaa kaiken aikaan ties miltä rikollisilta. Sarjaa on tehty neljätu otantokautta ja tämän aikana Kimin ja Ronin suhde ehtii kehittyä vaikka mihin. On mukavaa seurata paria, jotka oikeasti toimivat yhdessä ja joilla on hyvä kemia, vaikka Kim ja Ron eivät seurustelekaan kolmella ensimmäisellä kaudella ja ovat enimmän aikaan vain ystäviä ilman mitään teerenpelejä. Toisaalta on hyvä että elämää parisuhteessa kuvataan viimeisen kauden ajan maailmanpelastamisen ohella, sillä se tuo oman osansa heidän vuorovaikutukseensa ja "he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka" -meiningin sijasta heidän yhteiselonsa on varsin arkista. Yleisestikin Kimissä ja Ronissa on miellyttävää että sankaritekojen takana on loppujen lopuksi kaksi aika tavallista nuorta, joiden suhde perustuu hormonihuuman sijasta keskinäiseen luottamukseen ja ystävyyteen.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 16: Paras avaus

Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan parhaasta Disney-avauksesta

Tässä kohdassa tarkoitetaan siis sitä sinistä linnaa kuvaavaa animaatiologoa, joka ilmestyy (kaiketi?) kaikissa Disney-elokuvissa. Nyt voin tehdä sellaisen paljastuksen, että muistan vain kahdenlaisia aloituksia: sen, mikä oli kaikissa lapsuuteni videoissa eli hyvin pelkistetyn sinisen linna-animaation, ja sitten sen nykyisissä elokuvissa olevan huikean 3D-lukaalin :D Näistä kahdesta pidän ehkä pelkistetymmästä logosta enemmän: sillä on itselleni nostalgia-arvoa, ja muutenkin yksinkertainen on usein kaunista. Se nykyinen on vähän turhankin "blingbling". Lisäksi tässä klassisemmassa versiossa musiikki on jotenkin todella nostalgista, uudessa on yietysti sama melodia mutta jälleen sitä oon tuunattu vähän mahtipontisemmaksi. Mutta todellinen kysymys kuuluu: onko niitä vielä muitakin, joita en vain itse satu muistamaan?



Jottei tästä tulisi aivan tynkäpostaus niin kysyn nyt vielä Disney-avauksiin liittyen, että muistaako kukaan joissakin vanhoissa Disney-videoissa olevaa mainosta, jossa matalaääninen mies selitti jostain avaruusjutusta? Olisiko kyseessä ollut jokin kohde Pariisin Disneylandissa... Kuitenkin, minusta kyseinen mainos oli jotenkin karmiva, miehellä oli tosi dramaattinen ääni. Lisäksi mainos oli muutenkin omituinen, lapsena en muista koskaan edes tajunneeni että mitä siinä oikeastaan mainostettiin...?


lauantai 15. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 15: Suosikkipaikkasi

 Maaliskuussa vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkipaikasta.


Tällä tarkoitetaan ilmeisestikin Disney-elokuvien maisemia, rakennuksia ja niin edelleen. Omalta kohdaltani sanoisin, että kaikkein mieluiten lähtisin ehkä itse seikkailemaan Kaksin karkuteillä -elokuvan maisemiin. Kyseisen elokuvan värimaailma on jotenkin niin raikas kirkkaissa ja pehmeissä sävyissään, että koko elokuvan melkein katsoisi vain maisemien takia! Lisksi näemme elokuvassa monenlaisia sijainteja, Flynn Rider juoksentelee kaupungin katolla, hän ja Tähkäpää tanssahtelevat kaduilla ja pakoilevat synkissä metsämaisemissa sekä vuorienkin sisällä, näemme myös Tähkäpään tornia ympäröiviä alueita... Elokuvan maailma jää ehkä hieman geneeriseksi ja "siloitellun näköiseksi" mutta värityksessään ja monipuolisuudessaan siltikin houkuttelevan oloiseksi. Ja ovathan elokuvan hahmotkin aika hauskan oloista seuraa :D

Toinen paikka mihin en ollenkaan panisi pahakseni vierailua on Räyhä-Ralf -elokuvan "Sokerihuuma"-peli. Maailma joka on tehty pelkästään karkista, namskis ;)

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 14: Suosikkiääninäyttelijäsi (laulu)

  Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkiääninäyttelijästä lauluroolissa.

Siinä missä puherooleissa tärkeintä ovat tietenkin näyttelijäntaidot, niin laulurooleissa loistavat yleensä ne, jotka ovat varsinaiselta ammatiltaan laulajia. Suomalaisissakin Disney-dubeissa on nykyään yleensä ainakin yksi rooli, jonka esittää päasiallisesti laulajana tunnettu henkilö. Usein näissä tapauksissa kokemattomuus näyttelemisessä kuuluu selvästi, mutta lauluosuudet ovat melkeinpä sitäkin parempia.

Omasta mielestäni yksi onnistuneimpia laulurooleja on Heidi Kyrö Mulanina. Mielestäni Kyrön lauluääni on mukavan persoonallinen ja sen heleys tuntuu soveltuvan hyvin Mulanin luonteenlaatuun ja erityisesti "Heijastus"-kappaleen tunnelmaan. Mulanilla ei itseasiassa ole kovin paljoa laulettuja osioita, oman kappaleensa ohella hän laulaa vain lyhyitä pätkiä muissa kappaleissa. Näissäkin kappaleissa Kyrön ääni on mukavana kontrastina kuoroon (joka ei tosin Teistä miehen teen ja Sen neidon vuoksi teen -kappaleissa ole kovinkaan vaikeaa, sillä muut laulajat ovat miehiä...) eikä hänen esityksensä jää vaisuksi. Heijastuksesta mainittakoon sen verran, että minusta Mulanin soundtrack-levyllä versio on hieman parempi kuin tämä elokuvassa kuultava.


Näyttelijäntyönsäkin Kyrö hoiti mielestäni ihan hyvin, eli hän oli mielestäni varsin onnistunut valinta Mulanin rooliin noin muutenkin kuin laulun osalta. Mielestäni on oikeastaan aika mukava juttu, että Suomessa pääsääntöisesti pyritään rooleihin etsimään näyttelijöitä, joilta luonnistuu sekä puhe- että lauluosuus. Vaikka eri ääniä käyttämällä voidaankin tehdä roolituksen eri näyttelijöiden vahvuuksien mukaan, niin sama näyttelijä sekä laulamassa että puhumassa luo mielestäni saumattomiman lopputuloksen.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 13: Suosikkiääninäyttelijä (puhe)

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkiääninäyttelijästä puheroolissa.

Tämän ja seuraavan päivän kysymyksiin vastaan suomalaisten äänien pohjalta, sillä katson Disney-elokuvia useimmiten suomeksi ja siksi suomalaiset äänet ovat minulle paljon tutumpia kuin englanninkieliset. Ja muutenkin lempiäänestä puhuttaessa on kyseessä lähes poikkeuksetta suomalainen ääni :) Suomessa tehdään laadukasta dubbaustyötä ja itselleni on ainakin nautinollista kuunnella hahmoja haastelemassa omalla äidinkielellä!

Oma valintani on kyllä yksi koko suomalaisen dubbaushistorian helmistä. Kyseessä on tietenkin Vesa-Matti Loiri Aladdinin Hengen äänenä. Hengen rooli on varmasti yksi Disney-elokuvien vaikeimmista dubattavista, sillä hahmo on tehty vahvasti alkuperäisen esittäjän eli Robin Williamsin ympärille. Mutta Loiri onnistui vaativassa tehtävässään, ja hyvinpä onnistuikin! Loiri toi esiintyjänä paljon omaa Hengen hahmoon (myyttihän kertoo ettei hänen annettu edes kuunnella Williamsin alkuperäistä ääninauhaa) mutta toisaalta hänen esityksensä menee hyvin yksiin animaationkin kanssa. Lisäksi hän taitaa hyvin Hengen spontaanit imitaatiot ja muut vitsinväännöt, onhan Loirilla paljon kokemusta komedioiden tekemisestä.

Tiedän että kyse on osin tottumisesta (en ole koskaan nähnyt Aladdinia muilla kielillä kuin suomeksi) mutta Loirin ääni tuntuu istuvan Hengelle vallan täydellisesti. Voisin myös jakaa sellaisen muiston ett vaikka en koskaan nähnyt Aladdinia lapsena niin minulla oli lastenlevy jossa oli elokuvasta Loirin laulamat "Ei kaveria parempaa" ja "Prinssi Ali"! Joten häneen liittyy tietynlainen nostalgia-arvokin.

Äh, mitä mä tässä edes selitän, menkää ite kuuntelemaan! (Paitsi tehän olette kaikki tietysti kuulleet. Hävetkää, jos ei!)



Aladdinin suomidubbi on kyllä ylipäätään ihan loistosettiä. On aika sääli ettei Sami Aarvalle ole tippunut enempää isompia Disney-rooleja Aladdinin ohella, hänellä on vallan ihana ääni!


keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 12: Suosikkisuukkosi

  Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkisuukostani.

Confession time: taidan olla vähän kylmäsydäminen akka mutta en ole koskaan pitänyt elokuvissa kohdissa johon liittyy herkistymistä tai suutelua yms. romanttista hempeilyä. Itse asiassa kyseiset kohdat ovat minusta yleensä vähän epämukavia katsoa, erityisesti kun suutelu animaatioelokuvissa ei ole kovin luonnollisen näköistä... Sen takia en oikein innostu kenenkään parin suuteluhommista! Mutta ehkä tältä pohjalta sanoisinkin, lempisuukkoni on sellainen joka on mahdollisimman nopeasti ohi :D



Hyvä esimerkki tällaisesta on kohtaus, jossa Megara ja Herkules ovat puistossa, ja eron hetkellä Herkules tyrkkää Megaran käteen kukan ja antaa tälle poskisuudelman. Mielestäni kohtaus on hauska, koska Megara selvästi hämmentyy tästä eleestä (tosin poskisuukot tuntuvat aina päättyvän hämmenyksen animaatioelokuvissa, syystä tai toisesta) ja Herkuleksen lähdettyä hän purskahtaa aivan omaan laulunumeroonsakin. Suukoissa on voimaa, kuten tässäkin nähdään! Tämä suudelma saa lisäpisteitä puhtaasti siitä että Herkules ja Megara ovat muutenkin tosi södejä tyyppejä :3 Kaksikko pääsee toki pusuttelemaan myös elokuvan lopussa (niin kuin lähestulkoon kaikki kunnon Disneyparit!) mutta tämä yllättäen tullut suukko on kyllä oma lempparini.


tiistai 11. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 11: Suosikkilainauksesi (hauska)

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan hauskasta suosikkilainauksestani. (Lainaukset tulevat poikkeuseksellisesti englanniksi, koska siten on helpompi löytää tarkka sanamuoto)

Disneyn 40. klassikko Keisarin Uudet Kuviot jakaa ymmärrettävästikin mielipiteitä. Se lienee ainoa tähänastisista klassikoista jossa huumorille on annettu hyvin suuri rooli, ja muutenkin se on tyyliltään ja hahmoiltaan omanlaisensa "outo lintu" klassikoiden joukossa. Huumori on makuasia ja siksi Keisarin Uudet Kuviot on aika hit-or-miss. Itselleni elokuva on kyllä yksi suosikkiklassikoista, ja sen höperö huumori iskee. Se myös sisältää monet Disneyn hauskimmista repliikeistä, ja olen valinnut yhden tähän postaukseen.

Kronk ei oikein itsekään tiedä ollako pahis vai ei.
Eräs elokuvan toistuvista vitseistä ovat pahis Yzman avustajan Kronkin olkapäille ilmestyvät "omantunnon äänet", pikku enkeli ja pikku piru, jotka sitten yrittävät ohjata Kronkia tekemään omasta mielestään oikeita valintoja. Ensimmäisellä ilmestymiskerrallaan Kronkin "paha puoli" kertoo enkelinasuiseen omatunnonääneen viitaten:

"He's trying to lead you down the path of righteousness. I'm gonna lead you down the path that rocks!"

Kohtaushan on parhaimmillaan kokonaisena dialogina, jossa "hyvä puoli" joutuu vastaamaan toisen puolen syytöksiin mekon käytöstä sun muusta, mutta itsessään tämä lainaus tiivistää mielestäni loistavasti Kronkin "pahan puolen" omintakeisen ja hauskan itseilmaisun. Olkoonkin vain osa Kronkin personaallisuutta, tämä pirun asuun sonnustaunut pikku-ukko on kyllä elokuvan parasta antia! Kronkin omatuntojen absurdi tapa perustella neuvojaan summaa mielestäni hyvin Keisarin Uusien Kuvioiden ainutlaatuisen viehätyksen.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 10: Suosikkilainauksesi (vakava)

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan vakavamielisestä suosikkilainauksestani. (Lainaukset tulevat poikkeuseksellisesti englanniksi, koska siten on helpompi löytää tarkka sanamuoto)

Koukku on monen Disney-pahiksen tapaan hyvä suustaan.
Tämä postaus on aika tahattomasti jatkoa edelliselle, mutta mikäpä siinä. Mitä lainauksiin tulee, fiilistelen yleensä enemmän hauskoja juttuja kuin hienoja elämänviisauksia ynnä muita "vakavampia" lainauksia. Jos kuitenkin pitäisi nostaa yksi, niin suosikkini olisi ehkä Peter Pan-elokuvassa Kapteeni Koukun heittämä:

"A jealous female can be tricked to anything."

Näillä sanoillahan viitataan tietysti Helinä-keijuun, jonka tunnekuohut ajavat hänet helposti harkitsemattomiin tekoihin. Mutta tiedämme hyvin, että tämä pätee moneen muuhunkin naishenkilöön kuin tähän pieneen ja pippuriseen keijuun. Ainakin omalta kohdaltani voisin sanoa, etten itsekään mustasukkaisuuden hetkinä tee niitä kaikista parhaita ratkaisuja... Tämä lainaus siis pääsköön suosikikseni, sillä se ei ole vain osuvasti muotoiltu ja kontekstiinsa sopiva, vaan realistinen huomio joka pitää paikkansa ihan niin tänäänkin kuin silloin 60 vuotta sitten :D



sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 9: Suosikki-sidekickisi

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikki-sidekickistä.

Sidekick-hahmot ovat erottamaton osa Disneyn tyyliä ja ovat kuuluneet elokuviin jo Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä lähtien. Nykyään Disneyn elokuvaa olisi vaikea kuvitella ilman jonkinmoista sidekick-hahmoa tai useampaa. Vaikka sidekickit ovat paljolti suunnattu pienemmille katsojille ja heillä ei yleensä ole niin suurta osaa elokuvan juonen ja draaman kannalta, niin omasta mielestäni tämä kaverit ovat yleensä ihan toimiva mauste elokuvassa ja monet ovatkin ihan oikeasti hauskoja.

Tähän postaukseen valitsemani hahmo on vähän sillä rajalla, onko hän sidekick vai täyspainoinen hahmo. Peter Pan -elokuvan Helinä-keijulla on monia sidekickeille tyypillisiä ominaisuuksia: hän on pienikokoinen eikä puhu ja hänen maneerinsa ovat hyvin liioiteltuja. Toisaalta Helinä on elokuvan juonen kannalta todella olennainen ja tämän vuoksi häntä voitaisiin melkeinpä pitää yhtenä päähenkilöistä. Kuitenkin Helinä eroaa tarinan ihmishahmoista siinä määrin, että lasken hänet sidekick-kategoriaan.

Nirppanokka ja ylpeä siitä.
Helinä on alkuperäisessä Peter Pan-elokuvassa luonteeltaan todella mielenkiintoinen: häikäilemättömän itsekäs ja omistushaluinen Peterin suhteen. Hän ei nöyristele muita hahmoja vaan toimii oman mielensä mukaan. Lopulta hänen mustasukkaisuutensa Peteristä kasvaa niin suureksi, että se ajaa hänet harkitsemattomasti paljastamaan Peterin ja kadonneiden poikien piilopaikan Kapteeni Koukulle. Hän kuitenkin katuu tekoaan ja pelastaa lopulta Peterin hengen. Helinä käy läpi selkeää hahmokehitystä, ja se tekee hänestä useimpia sidekick-hahmoja mielenkiintoisemman ja monitasoisemman. Lisäksi hänen temperamenttinen luonteensa ja viettelevän suloinen ulkonäkönsä ovat tehneet hänestä yhden Disneyn ikonisimman hahmoista. Niin hankala luonne ja siltikin oikea Miss Disney!

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 8: Suosikkieläimesi

Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkieläimestäni.

Minulta on itse asiassa yllättävän moni Disneyn eläin-elokuva jäänyt näkemättä, ja jotkut lapsena nähdyt eivät ole enää kovin tuoreessa muistissa. Siksipä vaihtoehtoja ei tähän postaukseen ollutkaan niin monia, mutta mitäpä tuosta!

Topi ja Tessu on mielestäni yksi koskettavimmista Disneyn elokuvista, ja pääosassa olevien eläinystävysten surumielinen tarina on hienosti muttei liian mahtailevasti toteutettu. Kaksikosta on vaikea päättää suosikkia: he ovat yhtä lailla suloisia, mutta omaavat oman persoonansa ja tarinansa. Kaksikosta Topi taitaa kuitenkin kerätä enemmän sympatiapisteitä, hän on kuitenkin elokuvan päähenkilö ja kohtaus jossa Topin omistaja jättää hänet vapauteen on kyllä yksi varma hanojen aukaisija!


Elokuva alkaa kohtauksella, jossa ketunpentu Topin äiti ammutaan ja vanha Hilma-muori ottaa hänet
kasvatettavakseen. Seuraamme Topin lapsuuden seikkailuja Tessu-koiran kanssa ja myöhemmin Topin aikuistuttua hänen elämäänsä metsässä. Hän on ehkä hahmona simppelimpi kuin monet Disneyn ihmishahmoista, mutta toisaalta se ei ala häiritä. Topissa on hellyyttävää se, että hän tuntuu olevan jatkuvasti uuden ja tuntemattoman edessä: pöllömuorikin joutuu opastamaan häntä useammat kerrat.

Topin hahmossa on ehkä kiinnostavinta, että näemme hänen elämästään monta eri vaihetta: saapuminen uuden kotiin, ystävyys Tessuun ja sen menettäminen, totaalinen elämänmuutos metsään joutuessa, ensirakkaus... Hän kasvaa elokuvansa aikana ja katsoja pääsee seuraamaan tätä, harva Disneyn elokuva on niin vahvasti kasvutarina kuin juuri Topi ja Tessu. Topin hahmo on ehkä hieman pliisu, ainakin verrattuna kompleksimpaan ja enemmän ristiriitoja kokevaan Tessuun, muttei jää kuitenkaan liian yksiulotteiseksi. Hän saa hahmokehitystä esimerkiksi aiheutettuaan tahattomasti Pösön kuoleman ja jouduttuaan kriisiin Tessun kanssa, ja hän saa näistä myös maksaa. Ja kenetpä jättäisi kylmäksi Topi-paran epätoivoiset yritykset hurmata Kiki-kettu :D

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 7: Suosikkisankarisi

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkisankaristani.

 Tälle päivälle aion poikkeuksellisesti ottaa kaksi eri sankarihahmoa. Nämä kaksi ovat aika erilaisia toisiinsa nähden, mutta heitä kumpaakin yhdistää avoin hyväntahtoisuus, se, mitä kunnon sankarilta voidaankin odottaa. Ja hei, eihän ihania miehiä voi koskaan ihkuttaa liikaa! Ensimmäiseksi valitsisin Lilo & Stitch -elokuvassa esiintyvän David Kawenan. David on Lilon isosiskon Nanin ystävä, joka mielisi kovasti viedä tämän treffeille. Elokuvassa hän yrittää parhaansa mukaan auttaa Lilon ja Nanin perhettä, esimerkiksi silloin kun Nani menettää työpaikkansa. Hän tulee myös hyvin toimeen Lilon ja Stitchin kanssa, ja onkin Lilolle jonkinlainen isovelihahmo.


Davidissa on mukavaa, että hän on kaikin puolin aika tavallinen nuori mies: hiukan ujo ja kömpelökin, mutta silti reipas ja auttavainen. Hän ei ehkä ole elokuvan juonen kannalta merkittävin henkilö eikä tee suuria urotekoja, mutta se ei olekaan olennaista: tärkeämpää on, että näemme miten hänen läsnäolonsa vaikuttaa positiivisesti Pelekain perheeseen. David onkin oikea arjen sankari!  Elokuvan lopussa hän alkaakin seurustella Nanin kanssa ja hänestä tulee osa Lilon omintakeista ohanaa.

Toiseksi suosikkisankarikseni nostaisin Herkuleksen. Herkules onkin sankari ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, oikeastaan hänen pyrkimyksensä on elokuvan aikana ymmärtää, mitä tarkoittaa todellinen sankaruus. Tämä on välttämätöntä, sillä vain sen avulla hän voi palata takaisin Olympus-vuorelle jumalallisen perheensä luokse. Herkules joutuu suorittamaan monia sankarin pelastustehtäviä, mutta tie todelliseen sankaruuteen on pitkä ja kivikkoinen.

Herkuleksessa hurmaa hänen vilpittömän ystävällinen ja samalla uskalias luonteenlaatunsa. Nuorena hän on kömpelö ja tuntee itsensä ulkopuoliseksi, joka on varmasti monelle tuttu tunne ainakin jossain elämänvaiheessa. Hän on kuitenkin päättänyt löytää oman paikkansa, ja aloittaa päämäärätietoisen sankaritreenin Philin kanssa, joka on jo menettänyt toivonsa siitä, että voisi koskaan kouluttaa jostakusta suuren sankarin. Hän tapaa tehtävässään myös Megaran, kyynisen naisen jonka sydämen hän onnistuu lopulta sulattamaan.

Rahaa on.

Herkuleksesta tekee kiinnostavan hahmon hänen kirkasotsaisuutensa: hän uskoo ihmisistä vain hyvää ja joutuu sen tähden petetyksi, useampaankin kertaan. Tämän takia hän lopulta katkeroituu, jopa siinä määrin että alkaa menettämään elämänhaluaan: hän päättää taistella kyklooppia vastaan, vaikka onkin menttänyt yli-inhimilliset voimansa Haadekselle. Herkules perustelee tekoaan sillä, että on olemassa kauheampiakin asioita kuin kuolema. (Aika hurjaa settiä!) Vaikka monet Disneyn hahmot kokevat pettymyksiä, harva heistä ottaa ne vastaan samalla musertavuudella kuin Herkules. Hänelle Megaran petos kuvastaa eräänlaista vilpittömyyden loppua ja on näin tärkeä osa Herkuleksen hahmokehitystä.



torstai 6. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 6: Suosikkisankarittaresi

Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkisankarittarestani.

Tässä haasteessa on ollut toistaiseksi esillä vain 90-luvun jälkeen tehtyjä elokuvia, ja yritin kovasti keksiä täle päivälle jonkun vähän vanhemman sankarittaren, joka itseeni vetoaisi oikein kunnolla! Mutta en keksinyt... Joten jatkakaamme uudemmilla elokuvilla.



Tarzan-elokuvan Jane on Disneyn naishahmoista sellainen, johon samaistun itse ehkä eniten. Hän on utelias ja helposti innostuva, mutta ei anna muiden ihmisten kävellä ylitsensä. Hän on kiinnostunut piirtämisestä ja muutenkin antaa arvoa esteettisille asioille. Hänessä on jotain puhtaan lapsenomaisen naiivia, joka on samalla hyvä ja huono piirre hänessä. Hän luottaa varsin mutkattomasti niin Tarzaniin kuin julmaan Claytoniinkin. Hän on ehkä vähän hienohelmainen, tuleehan hän viidakkoonkin hienoon mekkoon ja hattuun sonnustautuneena.

Tarzanin ja Janen suhde on mielestäni yksi Disneyn kiinnostavimpia, he tulevat aivan erilaisista taustoista eivätkä aluksi pysty kommunikoimaan kovin hyvin keskenään mutta alkavat hiljalleen ymmärtää toisiaan paremmin, kun Jane esittelee Tarzanille omaa maailmaansa ja toisin päin. Kumpaakin yhdistää uteliaisuus kaikkeen uuteen. Janella on myös hyvä suhde isäänsä, vaikka äiti hänellä onkin monen muun Disney-hahmon tapaan kuollut. Hän yrittää myös hieroa tuttavuutta viidakon eläinten kanssa.

Janella ei ehkä ole niin monitasoista taustatarinaa kuin joillain muilla sankarittarilla, mutta hänen vilpitön ja iloinen luonteensa korvaa tämän. Jane on jotenkin hyvin inspiroiva hahmo, aina tutkimassa uutta, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti!

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Disney-kuukaisu, päivä 5: Lempiprinssisi

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkiprinsessistäni.

Ensimmäisissä Disneyn prinsessaelokuvissa prinssit olivat mielestäni hyvin vahvasti alistettu juonenkulun välineiksi eikä heillä ollut varsin suurta sisältöä hahmoina. Prinssien kehittyminen polkaistiin mielestäni käytiin kunnolla vasta elokuvassa Kaunotar ja Hirviö, jossa Hirviön kokema hahmonkehitys oli koko elokuvan suola. Sitä seurannut Aladdin on toistaiseksi ainoa virallinen prinsessaelokuva, jossa prinssi itseasiassa on päähenkilö.



Ehkä juuri tästä syytä nostaisinkin itse Aladdinin lempiprinssikseni. Häntä kuvataan elokuvassa sanoilla "hiomaton timantti": vaatimattoman ulkokuoren alla on puhdas ja hyvän sydän. Aladdinin lähtökohdat eivät ole parhaat mahdolliset, hän on koditon orpopoika jolla ei ole varaa edes ruokaan ja joutuu sen vuoksi turvautumaan varasteluun. Jasmin tapaa hänet ensimmäisen kerran karatessaan palatsista ja tämän kohtaamisen jälkeen Aladdin alkaa haaveilemaan tullakseen prinssiksi. Se onnistuukin sen jälkeen, kun hän saa käsiinsä taikalampun, jossa asuu toiveita toteuttava Henki.

Aladdinin toiminta ei aina ole täysin fiksua eikä ihan oikeudenmukaistakaan. Prinssiksi muututtuaan hän kokee tarpeelliseksi esittää machompaa kuin oikeasti on ja valehdella Jasminille. Hän ahdistuu tajuttuaan mikä on prinssiksi tulon hinta ja meinaa sen takia pyörtää Hengelle antamansa lupauksen. Hän ei ole mikään täydellinen hahmo ja se onkin syy, mikä tekee hänestä niin inhimillisen ja samaistuttavan. Kaikki meistä tekevät huonoja valintoja, ja lopulta Aladdinkin saa ystäviensä avustuksella korjattua tekemänsä mokat. Kaiken kaikkiaan Aladdin ei ole mikään kiiltokuvaprinssi vaan ilahduttavan epätäydellinen hahmo josta en vain voi olla pitämättä!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 4: Suosikkiprinsessasi

 Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkiprinsessastani.

Jos mietimme Disneyn virallista prinsessajengiä, niin en ainakaan voi sanoa inhoavani heistä ketään. Vanhimmat prinsessat Lumikki, Tuhkimo ja Ruusunen ovat luonteeltaan ehkä hieman yksipuolisia, mutta he edustavat klassista kauneutta ja perinteisiä "prinsessahyveitä". Ysäriprinsessat Arielista Mulaniin edustavat kaikki modernia ja vähän kapinoivaa omista asioistaan päättävää naista, mutta ovat samalla viehättävällä tavalla omanlaisiaan persooniaan. 2010-luvun prinsessat ovat vielä edellisiäkin riuskaotteisempia, ja Tähkäpää, Anna ja Elsa on kuvattu jo poikkeuksellisen fyysisesti vahvoina. Vaikka erityisesti Tähkäpää ja Merida vievät eteenpäin edellisten prinsessojen kapinamielialaa, kumpuaa konflikti uudemmilla prinsessoilla usein myös sisäisistä kriiseistä.


Mutta niin, se suosikki. Tässä saattaa olla kyse uutuudenviehätyksestä, mutta valitsisin kuitenkin Frozen-elokuvan prinsessa Annan. Hänestä on tehty monipuolinen hahmo: ilomielinen ja naiivi, vähän kömpelö ja epävarmakin mutta silti lähes tyhmänrohkea. Annan impulsiivisuus ja tapa heittäytyä tilanteen vietäväksi voisi helposti tuntua ärsyttävältä, mutta elokuvassa tämä osoittautuu sekä hyväksi että huonoksi puoleksi hänen luonteessaan. Hän joutuu hengenvaaraan, koska ei usko sisarensa varoituksiin. Myös heittäytyminen Hansin pauloihin paljastuu lähes kohtalokkaaksi virheeksi. Anna ei ehkä ole "fiksu" sanan varsinaisessa merkityksessä mutta oikeasti, mitäpä voisi odottaa 18-vuotiaalta joka on viettänyt niin paljon aikaa neljän seinän sisässä...

Pidän myös kovasti Annan hahmodesignistä. Hän ei ole aivan yhtä lautassilmäinen kuin Tähkäpää, vaikka toki hahmoissa on yhdennäköisyyttä ja silmät ovat yhä prominentit, Disneyn tyylin mukaisesti. Hiusten persoonallinen punertava väri on myös kiva. Eniten pidän Annan vaatteista: hänen "talviasunsa" on jotenkin todella valloittava aniliininpunasine viittoineen ja päähineineen. CGI-animaatio on mahdollistanut vaatteiden yksityiskohdat aivan uudella tavalla ja tätä on hienosti hyödynnetty myös Frozenissa, joissa prinsessojen vaatteiden kuviointeja ja materiaaleja ei voi kun ihailla. Annan kruunajaisasussakin pääsee ihastelemaan helmojen vaivatonta liikettä.

Prinsessa Anna vetoaa minuun energisellä luonteellaan ja puhtaalla viehätysvoimallaan. Hän tekee elokuvansa aikana vääriä ratkaisuja mutta onnistuu lopulta pelastamaan sisarensa ja kuningaskuntansa. Hyvä päähenkilö jolle on annettu tilaa kehittyä ja kasvaa, ja epätäydellisyydessään Anna on myös inspiroiva prinsessahahmo.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 3: Suosikkihahmosi

Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkihahmostani.

Niin paljon ihania hahmoja ja minun pitäisi valita vain yksi! Noh, haasteessa on tulossa useampi hahmopäivä vielä, joten ei minun oikeasti tarvitse valita vain yhtä. Enkä ollenkaan pystyisi valitsemaan kaikkein parasta hahmoa kaikista lemppareistani. Kuitenkin päätin valita tähän kohtaan sellaisen hahmon, joka ei välttämättä nousisi esille noissa muissa kohdissa.





Valintani on Prinsessan ja Sammakon Charlotte. Tunsin tiettyä samaistumista Charlotteen jo aivan ensimmäisellä katomiskerralla: hänen dramaattisissa maneereissaan, tavassaan puhua muiden ihmisten päälle ja syödä ruuat muiden käsistä (:D) oli jotain samankaltaista kuin itsessänikin. Parasta Charlottessa on kuitenkin hänen roolinsa elokuvassa: hän on Tianan paras ystävä. Monilla muilla Disney-prinsessoilla ei ole ihmishahmoisia ystäviä ainakaan elokuvan alussa, mutta Tiana ja Charlotte ovat tunteneet toisensa jo pikkutytöistä lähtien. Elokuvan kulku luo kiinnostavaa draamaa näiden kahden ystävyksen välille ja tekee heidän suhteestaan osan juonta - Charlotte, ei ole siis pelkkä täytehahmo vaan osallinen juonesta. Tianalle ja Charlottelle tulee useampiakin mutkia matkaan, mutta lopulta kaikki kääntyy hyväksi.

Charlotten persoonallisuudessa on myös monia puolia: hän on koomisuuteen asti hemmoteltu ja dramaattinen, mutta siltikin hyväsydäminen ja toivoo vilpittömästi Tianan parasta. Vaikka Charlotten halu naida prinssi nouse vähän liiankin dominoivaksi hänen luonteessaan, hän kuitekin luopuu lopulta tästä nähdessään miten paljon Tiana ja Naveen välittävät toisistaan. Charlotte ei ole ehkä se kaikista terävin hahmo, mutta inhimillisyytensä ja koomisuutensa vetoavat ainakin itseeni. Epätäydellisyydessään hyvinkin persoonallinen Disneyn hyvishahmo, jolla on tosin myös antagonistisia ominaisuuksia.


sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Disney-kuukausi, päivä 2: Suosikkilaulusi

Maaliskuuta vietetään täällä Tuulen Väreissä Disney-kuukautta haasteen merkeissä. Eli kuukauden jokaisena päivänä tulee lyhyehkö postaus haasteen esittelemän teeman merkeissä. Tänään puhutaan suosikkilaulustani.

Tämä onkin sitten edellistä vaikeampi valinta! Disneyn leffoissa kuullaan aivan loistavaa musiikkia, ja hyviä vaihtoehtoja on aivan liikaa. Olen erityisen ihastunut 90-luvun leffoissa kuultaviin musiikkeihin, ja tänä aikana musiikki yhdistyikin Disneyn elokuvissa aivan erityisellä musikaalinomaisella tavalla kerrontaan. Mietinnän jälkeen päätin kuitenkin nostaa tähän laulun 2000-luvulla tehdystä elokuvasta, nimittäin Karhuveljeni Kodasta. Elokuvaan laulut on tehnyt Phil Collins, jolle tämä onkin jo toinen Disney-pesti. Elokuvan musiikit käsittelevät monenlaisia teemoja: ystävyyttä, menetystä ja itsensä löytämistä. Tyylillisesti ne ovat enemmän poppiin meneviä kuin 90-luvun musikaalielokuvissa.



Suosikikseni (ainakin tämän postauksen ajaksi) nostaisin kuitenkin elokuvan ainoan laulun, jonka lauloi Phil Collinsin sijasta Tina Turner. Great Spirits eli Suuret Henget on mielestäni parhaillaan suomenkielisenä versiona Kikka Laitisen laulamana. Laitisen versiossa on sellaista voimaa, johon Turnerin tulkinta ei mielestäni aivan yllä, vaan hänen ikonen matala äänensä jättää pehmeämmän vaikutelman. Kummasta pitää enemmän, se on tietenkin makuasia. Suuret Henget kappaleeseen liittyvine kohtauksineen on mielestäni todella hieno avaus elokuvalle: siinä esitellään inuiittien perinteistä elämäntyyliä ja samalla tarkastellaan myös elokuvan temaattista ja eettistä sisältöä. Kappaleessa on mahtipointisuuden ohella myös herkkyyttä, ja olen aina pitänyt suomenkielisen version sanoista. Erityisesti kohta "Jos ois voimaa antaa se muille/minkä itse saavansa sois/vähän rakkautta/ja niin kai maailma/ kaikille koti olla vois" on hyvin sanailtu.

Mutta kuten alussa totesinkin, Suuret Henget on vain yksi monista loistavista Disney-kappaleista, jotka voisi aivan hyvin nostaa tälle pallille. Tällä kertaa halusin nostaa kappaleen, joka mahtavuutta ei ehkä ihan tarpeeksi näe ylistettävän :)




lauantai 1. maaliskuuta 2014

Synnintunnustus eli mitkä Disneyleffat ovat vielä näkemättä

Maaliskuussa vietetään blogissa Disney-kuukautta. Tsekkaa myös edeltävä postaus!

Paula O. ihanasta Disnerd Dreams-blogista haastoi minut listaamaan ne Disneyn leffat jotka ovat itseltäni vielä näkemättä ja kertomaan samalla vähän "ennakkodotuksia" näiden suhteen. Tämä sopii aivan mahtavasti maaliskuun teemaan ja päätin laittaa listauksen jo heti kuun alkuun, sillä tämä antaa hieman perspektiiviä muihinkin kuun postauksiin :)

Listaan klassikot aikajärjestyksessä. Käytän pohjana amerikkalaista Disneyn klassikkonumerointia, joka on mielestäni loogisempi kuin Euroopassa käytetty.

Nro 3. Fantasia: Olen nähnyt tästä elokuvasta pätkiä ja ne näyttävät upealta! Jotkut pitävät Fantasiaa pitkäveteisenä, mutta itse klassisen musiikin ystävänä uskoisin nauttivani tästä elokuvasta. Erityisesti minua ilahduttaa lempibalettini Stravinskyn Kevätuhrin käyttö yhden jakson musiikkina. Voi kuinka Sibeliuksen Tuonelan Joutsenkin olisi päätynyt lopulliseen versioon...!

Nro 4. Dumbo: Itse asiassa olen saattanut nähdä Dumbon hyvin nuorena, sillä muistelisin että meillä olisi ollut tämä videolla, mutta se olisi mennyt rikki...? Lasken kuitenkin Dumbon katsomattomien klassikoiden joukkoon koska minulla ei ole elokuvasta minkäänlaista muistikuvaa. Dumbosta on päällimmäisinä mielikuvina liikuttava "Baby Mine"-kohtaus sekä Vaaleanpunaiset Elefantit, joita kauhistelin joskus taannoin Tennispalatsissa olleessa Disney-näyttelyssä. Uskoisin että saattaisin pitää tästäkin elokuvasta, mutta yleisesti ottaen tämä kuuluu minulle ns. tuntemattomampiin klassikoihin, mikä ei aina pomppaa esiin Disneyn tuotannosta puhuttaessa.

Nro 5. Bambi: Paljastaessani etten ole nähnyt Bambia saan yleensä todistaa kanssafanien naamoilta jonkinasteisen venähdyksen. Kyllä vaan, Bambi on yhä katsomislistalla. Olen vakuuttunut siitä että Bambi on hyvä elokuva ja tulen pitämään siitä kun sen aika koittaa, eli ennakko-odotukset tätä klassikkoa kohtaan ovat oikein positiiviset. Bambin hahmot ovat ikonisia ja varmasti ihan syystäkin, ja animaatio näyttää elokuvassa upealta.

Nro. 6-11. Sota-ajan lyhärikoosteet (miinus Make Mine Music): Nämä niputan yhteen, koska nämä elokuvat ovat minulle niin tuntemattomia että minun on vaikea muodotaa niistä selkeää mielikuvaa. Make Mine Music ei varsinaisesti vakuuttanut itseäni tämän ajan tuotoksista, jotka eroavat varsin paljon Disneyn muusta tuotannosta. Toki tämän ajan elokuvat ovat aika erilaisia keskenään, ja esimerkiksi Ichabod and Mr. Toad-leffasta olen ihan kiinnostunutkin. Näiden katselemiseen ei kyllä ole mikään hirveä hinku.

Nro 15. Kaunotar ja Kulkuri: Häpeälliset paljastukset jatkuvat... :D Tästä elokuvasta mieleen tulee ensimmäiseksi ikoninen spagettikohtaus. Elokuvan juonesta minulla on varsin hämärä käsitys, mutta olen ymmärtänyt että sen tematiikka on varsin "aikuista" epätoivottuine raskauksineen ja ritarillisine koiraherroneen... Kiinnostuneena katselen tämänkin elokuvan jahka siihen mahdollisuus tulee.

Nro 21. Robin Hood: Tämä elokuva kaiketi jakaa aika paljon mielipiteitä Disney-fanien keskuudessa, toiset tykkäävät ja toiset pitävät pohjanoteerauksena. Tunnen toki Robin Hoodin tarinan, mutta muuten tämä klassikko on jäänyt aika tuntemattomaksi. Itselläni ei ole oikeastaan minkäänlaisia odotuksia tästä. Varmaan tämä on ihan hyvä, vaikka kierrätettyä animaatiota onkin käsittääkseni aika paljon.

Nro 23. Bernand & Bianca: Pidän Bernandia ja Biancaa varsin "unohdettuina", siitäkin huolimatta että he ovat Nalle Puhin ohella ainoita joilla on kaksi elokuvaa virallisessa klassikkosarjassa. Muistan lukeneeni elokuvan pohjalta tehdyn Lasten Oman Kirjakerhon lastenkirjan, mutta yleisesti ottaen minulla on varsin hämärä käsitys siitä, mitä elokuvassa oikeastaan tapahtuu. Kiinnostaisi kyllä nähdä tämäkin koska olen kuitenkin Bernand & Bianca Australiassa -elokuvan joskus nähnyt.

Nro 26. Basil Hiiri: Salapoliisijutut eivät ole oikeastaan koskaan olleet minun heiniäni (lempisalapoliisini on Isä Matteo hehe) ja siksi tämä Sherlock Holmesin hiiriversio ei ole koskaan erityisemmin herättänyt innostusta. Olen kuitenkin kuullut ihan hyviä juttuja tästä elokuvasta, erityisesti Ratigania ovat monet kehuneet, joten sinänsä kyllä odotan Basilinkin näkemistä jossain vaiheessa.

Nro 38. Fantasia 2000: Tämä ei kiinnosta minua aivan yhtä paljon kuin alkuperäinen Fantasia, enkä olekaan tainnut nähdä tästä koskaan yhtään pätkää. Mutta uskoisin kyllä viihtyväni tämänkin parissa. Ja kuullaanhan tässäkin Stravisnkyä! Aika vähän puhuttu elokuva noin ylipäätään, Fantasiat eivät taida kovin monia Disney-faneja kiinnostaa?

Nro 39. Dinosaurus: Tästäkin muistan lukeneeni jonkun kirjan tms. Elokuvan juoni ei hirveästi iske, muistaakseni se oli jotenkin todella "raskas" ja hitaasti rullaava. Eikös animaatio tässä yhdistele live-taustoja ja tietokoneanimaatiota? Kiinnostaisi nähdä tämä ihan vain siitä syystä että tämä on tyyliltään Disneyn elokuvien joukossa aikamoinen "outo lintu".

Nro 43. Aarreplaneetta: Tämä elokuva kiinnostaa minua erityisesti tematiikkansa takia. Mielestäni 2000-luvun Disneyn leffoissa on kivaa kokeellisuutta ja hahmot ovat yleensä huolellisesti tehtyjä, ja sen takia tämäkin leffa kiehtoo. Ja hei, onhan toi Jim aika söpöläinen! :D

Nro 46. Pikku Kananen: Tämä taitaa olla yksi parjatuinpia Disneyn klassikoita ja sen takia ei ehkä innosta hirveästi. Toisaalta olisi kiva nähdä onko tämä sitten niin huono kun ihmiset väittävät. Meidän kotona on tähän elokuvaan liittyvä toistuva vitsi: äitini kerran väitti kivenkovaa että kokoelmiini kuuluisi "se leffa jossa on se rillipäinen kana", ja minä jouduin vakuuttamaan häntä monet kerrat ettei meillä ole tätä leffaa. Nykyään aina kun puhun jostain Disneyn elokuvasta niin saan kysymyksen: "Onks se se jossa on se rillipäinen kana?" :D

Nro 49. Bolt: Tämä elokuva vaikuttaa jotenkin mitäänsanomattomalta. Muistan kuunnelleeni elokuvan kappaleita joskus ja pitäneeni niistä, mutta muuten tapaan unohdella tämän leffan olemassaolon. Mutta ei se, että leffa on "unohdettu" välttämättä tarkoita että se olisi täysi susi. Ehkä saattaisin jopa tykätä tästä.

Nro 51. Nalle Puhin Elokuva: Olen pitänyt todella paljon näkemistäni Nalle Puh-elokuvista, ja sen vuoksi kiinnostaisi nähdä tämäkin. Monet ovat moittineet elokuvan lainailevan juonikuvioita varsin rohkeasti Nalle Puh Ystävää Etsimässä -elokuvasta, joka sinänsä latistaa fiiliksiä. Mutta minulla riittää uskoa Puhin taikaan...!

Aikamoinen lista niitä vielä on, mutta sanoisin olevani siltä voiton puolella... Noh, ehtiihän näitä vielä katsoa! Kiitos Paula haasteesta, näkisn mielelläni samanlaista listaa sinultakin :)